Honkalampisäätiö

PRT-Keskus

PRT-menetelmä lasten ja nuorten kielen kehityksen vauhdittajana  

Honkalampi-säätiön Kliinisessä kuntoutus- ja tutkimusyksikössä toteutui vuosina 2005-2008 Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n tuella PRT-projekti, sen tavoitteena on ollut muokata ja vakiinnuttaa PRT-menetelmän mukaisia toimintamalleja lasten ja nuorten kuntoutuskenttään. Vuoden 2009 alusta PRT-projekti jatkaa PRT-keskuksena. 

PRT eli pivotal response training (ydinvalmiuksien harjaannuttamisohjelma) on luonnolliseen oppimiseen tukeutuva menetelmä. Se on tarkoitettu autistisesti käyttäytyville sekä vuorovaikutuksen ja kielenkehityksen vaikeuksia omaaville lapsille ja nuorille. Menetelmän tavoitteena on kielen, sosiaalisten- ja leikkitaitojen kehittäminen luonnollisissa tilanteissa vanhempien, sisarusten ja muun lähiympäristön tuella. Lähihenkilöitä ohjataan toimimaan lapsen ja nuoren kanssa niin, että hänen kommunikatiivisia yrityksiään tuetaan ja vahvistetaan jatkuvasti sekä luodaan hänelle mahdollisuuksia onnistua vastavuoroisessa merkityksellisessä vuorovaikutuksessa kommunikaatiossa arjen tilanteissa.

Menetelmä perustuu lapsille luontaisen iloisuuden, motivaation ja uteliaisuuden hyödyntämiseen sekä halutun käyttäytymisen erityisesti puheen asteittaiseen positiiviseen vahvistamiseen.

Toimintamuodot:

 PRT-kuntoutusjaksot

  • Intensiivijakso, jossa kuntoutusta ja ohjausta toteutetaan kullekin lapselle 6-8 viikon ajan n. 10 tuntia viikossa niin, että toimintatapa jää perheen toimivaksi kommunikaation ja yhdessäolon muodoksi tulevaisuudessakin. Menetelmän omaksumista ja siirtovaikutuksia varmistellaan 5-7 viikon seurantaohjelmalla, jolloin tapaamme lapsen ja perheen 1-2 krt viikossa kotona ja päiväkodilla / koulussa
  • Lyhytkestoinen jakso (Perhe-Pertti), jossa kuntoutusta ja ohjausta toteutetaan perheelle 2x2 päivän ajan 

Koulutus

  • PRT-menetelmän koulutuspäivät
  • PRT-ohjaajakoulutus

Tutkimus

  • Tieteelliset tutkimukset menetelmän vaikuttavuudesta pro gradu- ja kanditutkimusten myötä yhteistyössä eri yliopistojen kanssa
  • yhteistyö alan oppilaitosten kanssa opinnäytetöiden myötä 

Konsultointi ja ohjaus

  • Tuki- ja ohjauskäynnit perheille ja ammattihenkilöstölle  

Verkostoyhteistyö

  • PRT-ohjaajien verkosto

PRT-menetelmää voidaan toteuttaa kaikissa arjen tilanteissa. Ohjelman aluksi menetelmää opeteltaessa kuntoutus toteutuu Honkalampi-säätiön Kuntoutus- ja ohjauspalveluiden tiloissa ja sen jälkeen PRT-menetelmää voi toteuttaa missä tahansa luonnollisessa, lasta/nuorta motivoivassa ja iloisessa tilanteessa.  PRT-tapaamiset sisältävät leikkimistä, kirjojen lukemista, piirtämistä, laulamista - eli mitä tahansa lasta/nuorta motivoivaa toimintaa, johon liitetään tarkka käyttäytymisterapeuttinen lähestymistapa puheen vahvistamiseksi. 

PRT-koulutuksia järjestetään Kuntoutus- ja ohjauspalveluiden tiloissa ja eri kestoisia tilauskoulutuksia eri puolella Suomea. Tavoitteena on myös kouluttaa valtakunnallisesti PRT-ohjaajia. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan "pertsailemaan" lapsesi kanssa tai kouluttautumaan, ota yhteyttä:

Suomessa PRT-kouluttajina ja ohjaajina toimivat:

KM erityisopettaja
Merja Hyytiäinen merja.hyytiainen@hl-s.fi
puh. 050 388 6614

PsT psykoterapeutti (VET)
Tero Timonen
tero.timonen@hl-s.fi 
puh. 050 569 0311  

PRT-ohjaaja
Kirsi Avoketo
kirsi.avoketo@hl-s.fi
puh. 050 388 6679

Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Jaana Ylönen
jaana.ylonen@hl-s.fi
puh. 050 388 6612

 

Copyright Honkalampi-säätiö